Vuosi koronaa, mitä seuraavaksi?

Vielä vuosi takaperin emme tienneet kuinka suuresti Covid19 virus ja sitä seurannut pandemia tulisi vaikuttamaan elämäämme ja toimintakykyymme. Pikku hiljaa maaliskuusta 2020 lähtien ja paikallisesti Pitkäjärven koulusta alkaneen altistumiseen kautta jouduimme tilanteeseen missä nopealla aikataululla koululaisia siirrettiin kotona tapahtuvan etäopetuksen pariin ja ne henkilöt, joiden työtehtävissä se oli mahdollista siirtyivät etätöihin kotikonttoriin. 

Asiat sujuivat mallikkaasti meille uudessa tilanteessa ja kaupungin palvelutuotanto ei peloistamme  huolimatta halvaantunut, muuta kuin niiden toimintojen osalta, mitkä eivät yleisten ohjeiden perusteella olleet mahdollisia järjestää kuten kirjastot tai uimahallitoiminta.

Kokoukset järjestettiin pääsääntöisesti sähköisesti, sekä kaupunginhallituksen, lautakuntien, että valtuuston osalta. Tämä puolestaan mahdollisti asioiden normaalin käsittelyjärjestyksen ja tämän erityistilanteen mukana tulleiden erillispäätösten tekemisen. Kesän aikana tilanne hiukan palautui  normaalimmaksi ja lapset palasivat elokuussa kouluun normaalisti. Tämä oli kuitenkin vain hetkellinen riemu ja jo loppusyksyn aikana sekä alkutalvesta jouduttiin jälleen palamaan erikoisjärjestelyihin.

Pandemian alkaessa talouden näkymät muuttuivat nopeasti heikoiksi. Yritykset lomauttivat työntekijöitään ja monet yritykset keskeyttivät toimintansa, pörssikurssit sukelsivat ja harmaat pilvet muuttuivat yhä tummemmiksi kuukausien kuluessa. 

Alkusyksyyn mentäessä tilannetta oli kuitenkin saatu hallintaan ja monet yritykset olivat joko saaneet erilaisia tukia toimintansa turvaamiseksi tai toiminta oli piristynyt muista syistä, kuten esimerkiksi rakennusala, jolle muiden toimintojen keskeytyminen toi yht’äkkisen piristysruiskeen ihmisten ryhtyessä remontoimaan kotejaan ja mökkejään muun toiminnan ja aktiviteetin hiipuessa.

Inhimillisesti tilannetta tarkasteltaessa erityishuolenaiheeksi nousivat toisaalta jo aiemmin heikommassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden tilanne sekä toisaalta yksin asuvat, usein vanhemmat henkilöt, joita viime vuoden ja yhä jatkuvat hankalat tilanteet kuormittivat eniten. Me kaikki koemme vallitsevan tilanteen erilaisena henkilökohtaisella tasolla, mutta yhteiskuntaamme on rakennettu niin, että heikommassa asemassa olevista pidettäisiin huolta yhteisesti. Ainakaan talouden ahdinkoon se ei saa kaatua ja jos tilanne tiukkenee, kaikki ylimääräinen on karsittava ja huolehdittava välttämättömistä.

Mielenterveyden kasvavista ongelmista olen puhunut monessa yhteydessä. Erityisesti kannan huolta lasten ja nuorten liian lyhyeksi jäävästä lapsuudesta, sosiaalisen median vaikutuksesta ja vanhempien katoamisesta nettimaailman arkielämän vastapainona. Se, että apua monenkirjaviIn ongelmiin saa vasta pitkän jonotusajan jälkeen ei voi olla oikein. Se kuormittaa perheitä ja läheisiä kohtuuttomasti.

Myös ikäihmisten kasvaviin huolenaiheisiin on keskityttävä. On tärkeää saada kaikki ikäihmiset aktiivisesti mukaan iän ja kunnon suomien mahdollisuuksien mukaan. Kotona tapahtuvaa hoivaa on tuettava ja aivan erityisesti pitää muistaa omaishoitajia vaikea arjen keskellä.