29.1.19

Kaupunkikeskustan liikuntapaikat

Viime valtuuston kokouksessa käsiteltiin muiden asioiden ohella Urheilutien kaavaa mikä sisältää paljon keskustelua herättävää lisärakentamista ns vanhan urheilukentän alueelle. Nyt kaava valtuuston päätöksellä asetettiin esille. Kaupunkikeskusta kehittyy, se on luonnollista, mutta aiheesta kaupunkilaiset peräänkuuluttavat myös strategiassa mainittujen hyvinvointipalveluiden sisältöä eli palvelulupausta. Ydinkeskustaan halutaan palveluiden käyttäjiä ja ostovoimaa, erityisesti lapsiperheitä. Tämä on se käyttäjäryhmä, joka tarvitsee myös liikuntapaikkoja monipuolisesti. Kangasala on tunnettu jo luontaisesti hyvistä liikuntamahdollisuuksistaan, mutta toista keskuskenttää ei tule - se on varmaa.

Käytin valtuuston kokouksessa puheenvuoron johon voi tutustua paikallissanomien KS boxissa. Ydinajatukseni asiassa oli se, että nyt esille tullut kaava olisi voitu jakaa kahteen erilliseen alueeseen missä virastotalo 2. alue olisi kaavoitettu erikseen ja rakennettu myös ensin. Tämän jälkeen olisi uuden harkinnan pohjalta mietitty keskuskentän tilannetta uudelleen. Uudelle kaavoitetulle alueelle on jäämässä pieni kenttä asuinrakennusten taakse harjun kupeeseen, mutta toiminnan laatu sen pienuudesta johtuen tulee lopullisesti muuttumaan.

Mikä on sitten tarpeeksi ja tarpeellista liikunnan eteen? Me suomalaiset olemme pulskanpuoleista kansaa ja uudeksi kansantaudiksi on tulossa liikunnan puute ja liikalihavuus. Se tuo mukanaan monenlaisia sairauksia ja sitä kautta kustannuksia. Onko tämä viisasta päätöksentekoa? Ei ole. Onneksi vahva yhteinen tahto Vesaniemen kehittämiseksi on olemassa ja jo nyt, talvella 2018-2019 on iloksemme tehty latuja hiihdettäväksi, polkuja kuljettavaksi ja jopa jäärata hevosten juostavaksi maaliskuun alussa. Ylipäätään Vesaniemen alue pitäisi saada kaupunkilaisten laajempaan käyttöön kaikkina vuodenaikoina.





Be First to Post Comment !
Post a Comment