17.1.19

Uusi vuosi, uudet haasteet


Vuoden 2019 alku on sujunut luottamustoimien osalta rauhallisesti ja kaupunginhallitus kokoontui vuoden enimmäiseen kokoukseensa tällä viikolla. Aika ei anna armoa, sanotaan ja se pätee myös kehittyvän kaupungin päätettäväksi tulevien asioiden määrässä. Niitä on runsaslukuisesti.


Sosiaalisessa mediassa ja lehdissä on ollut paljon kirjoittelua Kangasalan halukkuudesta siirtää myöhäinen ilta, yö ja viikonloppupäivystys Acutaan. Asiaa käsiteltiin myös kaupunginhallituksen maanantain kokouksessa ja esitys on nyt menossa valtuuston käsittelyyn. Kannatan siirtoa lämpimästi.


Meistä kaupunkilaisista vain hyvin harvoille Valkeakoski on sijainniltaan parempi tai helpommin saavutettavissa kuin keskeisellä sijainnilla oleva TAYS. Lisäksi etuna on se, että kaiken kattava hoito on saatavissa samojen seinien sisäpuolelta ja turhalta asiakkaiden siirtelyltä vältytään. Nythän lapset ovat jo voineet mennä suoraan Acutaan tarpeen vaatiessa ja se jos mikä, on ollut hyvä päätös.


Alkuvuodesta itseäni ovat ilahduttaneet myös keskusta-alueen rakentamisen edistyminen. Pöly ja mehu ovat nyt olleet vähäisiä ja liikenteen solmukohdatkin on saatu pidettyä auki yllättävän hyvin. Tuleva hotelli - asuinrakennus on saavuttanut kokonaiskorkeutensa ja yllättävää on ollut se, kuinka kauas rakennus eri suunnista näkyy. Silmä tottuu moneen ja nyt rakennus, vaikka suuri onkin tuntuu sopivan paikalleen oikein hyvin.


Paikoitushallin rakentaminen on myös alkanut ja erityisesti sen ulkoasua aion huolella seurata. Rakennus on kookas ja se tulee kaupunkikeskustan paraatipaikalle. Toivotaan, että osaavat ihmiset ovat panneet euroja jonoon myös silmiemme iloksi. Harmaita betonimöhkäleitä ei kukaan halua, jos on lupa odottaa paljon parempaa. Rakennus kuitenkin helpottaa muun keskusta-alueen suunnittelua ja rakentamista, kun autot saadaan niille paremmin soveltuvaan paikkaan. Keskusta-alue kehittyy ja tuottaa sitä kautta meille kaupunkilaisille parempaa ja kattavampaa palvelutarjoomaa. Sitä me olemme jo ehtineet odottaa.







Be First to Post Comment !
Post a Comment