24.6.18

Kangasala valmistautuu Jukolan viestiin 2019

Jukola 2019 viestin tapahtumapaikkana on ensi vuonna Kangasala. Jukola lippu on nyt nostettu Kangasalan kaupungintalon salkoon ja siinä se viestittää meille ja kaikille ohikulkeville tulevasta tapahtumasta. Tämän vuotinen Jukola 2018 oli menestys osallistujamäärällä mitattuna. Juuri nyt tapahtuma sidosryhmineen ja yhteistyökumppaneineen valmistautuu vastaanottamaan Kangasalle kymmeniä tuhansia suunnistuksen ystäviä. Se, miten meistä itse kukin pääsee tapahtumasta osalliseksi selviää tulevan syksyn ja talven aikana. Se on varmaa, että vapaaehtoisia tarvitaan ja siinä jokainen meistä voi kantaa kortensa kekoon. Pysytään kanavalla 🏃🏼‍♂️

Myös Kangasalan kaupunki on mukana tapahtumassa monin tavoin. Ilman kaupungin tukea tällaiset tapahtumat tässä mittakaavassa eivät olisi mahdollisia, uskallan sanoa. On hienoa, että laajaa kansansuosiota nauttiva suunnistuskisa on nähty sellaisena  tapahtumana, että myös kaupungin kannattaa siihen satsata. Tällä tavoitellaan tunnettuutta, pöhinää yrityselämään ja hyvinvointia meille kaikille. Uskon, että hyvillä ideoilla voimme pienimuotoisesti osallistua tapahtumaan vaikkapa majoittamalla kävijöitä, tarjoamalla B&B palveluita, kuljetusapua yms. Nyt ideat muhimaan!
Be First to Post Comment !
Post a Comment