JÄTÖKSET TALTEEN, SIISTEYTTÄ YMPÄRISTÖÖN

 Perheessämme on nykyisin koira, Sulo, jonka kanssa liikun päivittäin erityisesti kaupungimme keskustan alueella, mutta myös muualla Kangasalla. Olen huomannut parin vuoden aikana, että koiria on liikeellä isäntineen ja emäntineen aika paljon. Toiset niistä tapaan päivittäin ja toiset ovat uusia tuttavuuksia. Koirat ovat mukavia seurakavereita, uskollisia ystäviä ja pääsääntöisesti kiltteja sekä autuaan tietämättömiä heihin kohdistuvista odotuksista käytöksen suhteen.

Ongelmaksi kaupunkialueella alkaa muodostua joka keväinen keskustelunaihe koirien jätöksistä ja niiden talteenotosta yleisen mukavuuden ja siisteyden vuoksi. Vika ei ole koirassa, vaan hihnan toisessa päässä, eli meissä ihmisissä. Koirat ovat hyvin eri kokoisia ja näin ovat myös jätökset, eli toisinaan pikku kikkareet tuskin monia haittaavat, paitsi kengän pohjassa, mutta ison tavarakasan kohdalla alkaa kiukku purkaantua ja aivan syystä.

Olen ehdottanut kaupungin puutarhurille, että asuntokaduille pääväylien lisäksi pitäisi saada roska-astioita. Totta on, että kassia kanniskellessa, se olisi mukava pudottaa lähellä olevaan roska-astiaan mistä ne asiallisesti kerätään muiden roskien joukossa talteen ja mahdollisesti hyötykäyttöön. Tämä ehdotukseni ei toistaiseksi ole saanut kovinkaan vahvaa vastaantuloa, mutta vastahan tämä kisa alkoi :)

Täytyy kyllä myös todeta, että ymmärrystäni ei saa se, että oman koiran jätöksiä ei kerätä talteen. Mielestäni se pitäisi olla jokaisen koiran omistajan kunniatehtävä. Jo kaupungin järjestyssäännöissä todetaan, että näin tulisi tehdä, mutta jollakin käsittämättömällä tavalla sitä ei pidetä tärkeänä. Toivon, että koiran omistajat, jotka näin toimivat, eli eivät niitä kerää talteen, löytävät sen edestään tai ainakin sopivasti kenkiensä pohjasta.

Puistoalueiden suhteen toivon kansalaisilta myös tarkkuuttaa. Nurmikkoalueet eivät ole koirien käymälöitä ja myös sieltä jätökset tulisi kerätä pois. 

Huolehditaan toisistamme, koiristamme ja yhteisestä viihtyvyydestä pienillä teoilla joka päivä ja koirien kohdalla useamman kerran päivässä.

Vuosi koronaa, mitä seuraavaksi?

Vielä vuosi takaperin emme tienneet kuinka suuresti Covid19 virus ja sitä seurannut pandemia tulisi vaikuttamaan elämäämme ja toimintakykyymme. Pikku hiljaa maaliskuusta 2020 lähtien ja paikallisesti Pitkäjärven koulusta alkaneen altistumiseen kautta jouduimme tilanteeseen missä nopealla aikataululla koululaisia siirrettiin kotona tapahtuvan etäopetuksen pariin ja ne henkilöt, joiden työtehtävissä se oli mahdollista siirtyivät etätöihin kotikonttoriin. 

Asiat sujuivat mallikkaasti meille uudessa tilanteessa ja kaupungin palvelutuotanto ei peloistamme  huolimatta halvaantunut, muuta kuin niiden toimintojen osalta, mitkä eivät yleisten ohjeiden perusteella olleet mahdollisia järjestää kuten kirjastot tai uimahallitoiminta.

Kokoukset järjestettiin pääsääntöisesti sähköisesti, sekä kaupunginhallituksen, lautakuntien, että valtuuston osalta. Tämä puolestaan mahdollisti asioiden normaalin käsittelyjärjestyksen ja tämän erityistilanteen mukana tulleiden erillispäätösten tekemisen. Kesän aikana tilanne hiukan palautui  normaalimmaksi ja lapset palasivat elokuussa kouluun normaalisti. Tämä oli kuitenkin vain hetkellinen riemu ja jo loppusyksyn aikana sekä alkutalvesta jouduttiin jälleen palamaan erikoisjärjestelyihin.

Pandemian alkaessa talouden näkymät muuttuivat nopeasti heikoiksi. Yritykset lomauttivat työntekijöitään ja monet yritykset keskeyttivät toimintansa, pörssikurssit sukelsivat ja harmaat pilvet muuttuivat yhä tummemmiksi kuukausien kuluessa. 

Alkusyksyyn mentäessä tilannetta oli kuitenkin saatu hallintaan ja monet yritykset olivat joko saaneet erilaisia tukia toimintansa turvaamiseksi tai toiminta oli piristynyt muista syistä, kuten esimerkiksi rakennusala, jolle muiden toimintojen keskeytyminen toi yht’äkkisen piristysruiskeen ihmisten ryhtyessä remontoimaan kotejaan ja mökkejään muun toiminnan ja aktiviteetin hiipuessa.

Inhimillisesti tilannetta tarkasteltaessa erityishuolenaiheeksi nousivat toisaalta jo aiemmin heikommassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden tilanne sekä toisaalta yksin asuvat, usein vanhemmat henkilöt, joita viime vuoden ja yhä jatkuvat hankalat tilanteet kuormittivat eniten. Me kaikki koemme vallitsevan tilanteen erilaisena henkilökohtaisella tasolla, mutta yhteiskuntaamme on rakennettu niin, että heikommassa asemassa olevista pidettäisiin huolta yhteisesti. Ainakaan talouden ahdinkoon se ei saa kaatua ja jos tilanne tiukkenee, kaikki ylimääräinen on karsittava ja huolehdittava välttämättömistä.

Mielenterveyden kasvavista ongelmista olen puhunut monessa yhteydessä. Erityisesti kannan huolta lasten ja nuorten liian lyhyeksi jäävästä lapsuudesta, sosiaalisen median vaikutuksesta ja vanhempien katoamisesta nettimaailman arkielämän vastapainona. Se, että apua monenkirjaviIn ongelmiin saa vasta pitkän jonotusajan jälkeen ei voi olla oikein. Se kuormittaa perheitä ja läheisiä kohtuuttomasti.

Myös ikäihmisten kasvaviin huolenaiheisiin on keskityttävä. On tärkeää saada kaikki ikäihmiset aktiivisesti mukaan iän ja kunnon suomien mahdollisuuksien mukaan. Kotona tapahtuvaa hoivaa on tuettava ja aivan erityisesti pitää muistaa omaishoitajia vaikea arjen keskellä.